Nyt vain Salenaikou-sivustolla: Salat julki ja kissa pöydälle!

Sauli ja Niko ovat antaneet fanisivulle haastattelun, jonka perustana ovat fanien lähettämät visaiset, hauskat ja äärimmäistä uteliaisuutta henkivät kysymykset. Pojat ovat vastailleet kyssäreihin toistensa vastauksia näkemättä. Osa vastauksista on lähes identtisiä, mutta eroavaisuuksiakin löytyy.

Kiitokset haastattelun mahdollistamisesta Saulille ja Nikolle sekä lukuisille faneille, jotka ovat lähetelleet kysymyksiä.

Ota selvää, mitä kaksikko puuhaa vapaa-ajalla, mistä ruuasta he pitävät, ovatko he saaneet tarjouksia rakkauden rintamalla ja miten toisen saa ärsyyntymään.



Miten julkisuus on vaikuttanut ihmissuhteisiinne? Ovatko kaikki vanhat ystävänne pysyneet ystävinä?

Sauli: Julkisuus ei ole kauheasti vaikuttanut ihmissuhteisiin, ja kaikki ystävät ovat edelleen ystäviä. Täytyy vaan pitää jalat maassa eikä suostua mihinkään tyhmiin juttuihin.

Niko: Aluksi minulla ja ystävillä oli vaikeeta tottua, kun mua vedettiin joka suuntaan. Mutta ovat hekin siihen tottuneet, ja nyt kaikki on taas loistavasti. Olen myös saanut uusia kavereita.


Onko julkisuus sellaista kuin olitte etukäteen sen kuvitelleet olevan?

Sauli: Julkisuus on ihan tavallista elämää. Tietenkin siihen kuuluu se, että ihmiset tunnistaa kadulla, mutta kun muistaa vaan hymyillä ja olla kiva, niin saa elää aika tavallista elämää.. :)

Niko: On, paitsi vieläkin ihmettelen/odottelen millon aletaan kirjottaa negatiivisia juttuja. Vaikka eihän semmosia oo :)


Miltä tuntuu, kun on faneja? Osaavatko fanit käyttäytyä?

Sauli: No onhan se mahtavaa, että on faneja. Sitä ei vaan aina oikeen ymmärrä, että miksi ihmiset haluavat fanittaa mua... hassua :) Mutta kyllä kaikki fanit osaavat käyttäytyä.

Niko: Fanit on parhaita. Ilman niitä ois jääny monia keikkoja, tv-ohjelma yms. toteuttamatta. Joten tosi tärkeitä ne on. Yleensä osaavat käyttäytyä, mutta on ollu poikkeuksiakin :)


Mitkä ovat 3 tärkeintä asiaa elämässänne?

Sauli: Ystävät, perhe, terveys. Ja tietenkin (NIKO LÄSKINAAMA JESPER JUNIOR)

Niko: Vissii ne on ne perusjutut: perhe, terveys ja työt :)


Mihin haluaisitte matkustaa seuraavaksi?

Sauli: Kyllä mä aattelin tonne jenkkilään mennä uudestaan visiitille. :)

Niko: Jonnekki Aasiaan, vaikka Japaniin tai Kiinaan.


Mitä teette mieluiten vapaa-ajalla?

Sauli: Mähöilen kotona, syön ja käyn leffassa.. ja tietenkin, kun on vapaa viikonloppu, niin sillon nään kavereita. :)

Niko: Käyn kuntosalilla, pelaan pleikkaria tai otan ihan vaa rennosti :)


Jännittävätkö keikat edelleen, vai menevätkö ne jo täysin rutiinilla?

Sauli: No on niissä aina oma pieni jännityksensä, mutta aika rutiinipuuhaa..

Niko: Kyllä uudet tai vähemmän tutut keikat jännittää, mutta kyllä jotain rutiinia on tullut selvästi, kun vertaa ekoihin :)


Mikä on ollut hauskin ja antoisin työ kuluneen vuoden aikana?

Sauli: No varmaan se meidän oma ohjelma, ja noita nuorisomessuja on ollut kiva tehdä. Niissä on enemmän haastetta.

Niko: Kyllähän sen ohjelman tekeminen oli hauskaa ja antoisaa, vaikka meille ei kauheen vapaita käsiä annettukkaan :)


Millaisia työprojekteja haluaisitte toteuttaa tulevaisuudessa? Yhdessä vai erikseen?

Sauli: No on tässä kaikkea suunniteltu. Mä varmaankin haluun jollainlailla tulevaisuudessa työskennellä muodin parissa.

Niko: Meneillään on nyt Ladbrokesin pokerikiertue, joka on todella hauska ja kiva idea. Jotain tämän tyylistä tv-projektien lisäksi toivon.


Kenen suomalaisen julkkiksen kanssa haluaisitte tehdä yhteistyötä?

Sauli: Nikon.. ;)

Niko: Vaikka Kummelin henkilöiden, ne on jumalia :)


Jos ette enää voisi työskennellä yhdessä, mitä jäisitte eniten kaipaamaan yhteistyöstänne?

Sauli: No varmaan sitä hyvää fiilistä ja toisen tukea tässä duunissa.

Niko: Lukuisia keskusteluja sekä samanhenkisyyttä:)


Otatteko vastaan kaikki tarjotut työt? Jos ette, niin oletteko aina samaa mieltä siitä, mitä teette ja mitä ette?

Sauli: Ei oteta kaikkia keikkoja ja töitä vastaan, ja ollaan aina samaa mieltä.

Niko: Itseasiassa tätä ei ole tarvinnu miettiä. Yleensä ollaan otettu melkein kaikki, mutta jos joku ei oikeen ole iskenyt, ollaan kyllä oltu ihan automaattisesti samaa mieltä.


Mikä on parasta ystävyydessänne?

Sauli: No varmaan se, että me ollaan niin erilaisia, mutta kumminkin täysin samanlaisia. (Vaikee selittää, meidän kemiat osuvat täydellisesti kohdalleen.) Esimerkiksi ei olla edes koskaan tapeltu mistään.

Niko: Samankaltaisuus, huumori, bilettäminen.


Vieläkö Sauli suunnittelet asunnon ostoa?

Sauli: Vielä juu-u..

Niko: Olen mäkin sitä miettinyt, mutta eiköhän vielä vanha kelpaa toistaseks.


Ketkä BB-asukkaista tapaavat toisiaan yhä, eli ketkä ovat vieläkin kavereita?

Sauli: No ainakin minä, Niko ja Kadi ollaan eniten tekemisissä. Mutta kyllä kaikki on jollain lailla tekemisissä keskenään.

Niko: Kadi taitaa olla ainoa, ketä olemme nähneet. Muut asuvat vähän kauempana ja heillä on omat työt ja muut.


Onko muiden kausien asukkaista tullut uusia ystäviä?

Sauli: No eniten tekemisissä ollaan oltu Cheryllin kanssa (eli Kerilin) ;) ja aika paljon olen ollut myös yhteyksissä tokan kauden Miraan ja Sarppaan.

Niko: Ehkä eniten Cheryllistä koska hän on tehnyt muutaman työkeikan meidän kanssa, ja sitten ensimmäisen kauden Pertusta ja toisen kauden Mikasta (monkey).


Kuka on sinulle tärkein BB-asukki ja miksi?

Sauli: No Niko! Ei sitä tarvitse varmaankaan selittää.

Niko: Eiköhän toi oo jo aika selvä. Kai se toi pulkannaru on :)


Kenet BB-tyypin olet kohdannut viimeksi ja miksi?

Sauli: Nikon. Töissä.

Niko: Pertun. Olimme keikalla Kotkassa, ja he olivat Anniinan kanssa olleet edellisenä päivänä siellä. Ja itse asiassa eilen näin Mikan (monkeyn) baarissa.


Miten BB-formaatti voisi olla parempi?

Sauli: No sitä pitäis jo vähän uudistaa.. ja toivotaan ettei tulevalle kaudelle mene tyrkkyjä ihmisiä.

Niko: Nyt en osaa vastata tähän.


Onko parempi, että mukana BB:ssä on ns. tavallisia ihmisiä vai valmiiksi julkkiksia?

Sauli: On se parempi, että on ihan tavallisia ihmisiä. Ne on kumminkin paljon kiinnostavampia, kun kukaan ei tiedä niistä mitään.

Niko: Kyllä sinne vois julkkiksiakin ottaa, niin tulis mielenkiintoista katsottavaa. Vähän niinku Martina oli meiän kans.


Miksi hait taloon?

Sauli: No en tiedä. Joku ihme päähänpisto.. :)

Niko: Koska halusin tietää miten hyvin pärjään siellä :) Ja minkälaista siellä oikeasti on, eikä pelkästään tv:n välityksellä.


Ketkä olivat aikaisempien kausien suosikit?

Sauli: Sarppa!!

Niko: Varmaan Perttu ja Mika (monkey).


Oletteko saaneet tarjouksia rakkauden rintamalla?

Sauli: Olen juu, mutta ei ole ainakaan vielä tärpännyt.. ;)

Niko: Kyllä tarjouksia tulee, mut eipä ole tarvetta uusille :)


Miten jokapäiväinen elämäsi on muuttunut?

Sauli: No aika normia elämää mä vietän. Toisaalta viikkotyöt on jäänyt, joka on aika luxusta.. ;) Mutta töitä silti riittää ihan tarpeeksi. Ei tässä olis aikaa palata vaatemyyjäksi.

Niko: Ihmiset tunnistaa, juttelee/supisee ja tuijottelee :)


Oletko saanut uusia ystäviä?

Sauli: Olen saanut. Kyllähän niitä tulee keikkamatkoilla, kavereita lähinnä. Muutamasta on kyllä tullut ihan läheisiäkin ystäviä.

Niko: Onhan niitä tullut, ja tulee varmaan joka viikonloppu keikoilla tai muuten vaan ulkona :)


Ovatko läheisesi kärsineet julkisuudestasi?

Sauli: Ei ole kärsineet millään lailla. Aika paljon se riippuu siitä, millasen julkisen kuvan antaa itsestään. Ainoa miinus on, että ei kerkee näkemään läheisiä niin paljon.

Niko: Ei ole onneksi kärsineet. Ainoo vaan, että viikonloput olen poissa keikoilla Mutta se on nyt työ, ja pakko vaan hyväksyä.


Mitä asioita olet halunnut pitää yksityisenä?

Sauli: No asioita, joita mä pidän yksityisinä, en viitsi täällä kertoa.. :)

Niko: On henkilökohtaisia asioita, perhe ja parisuhde, mistä ei kauheesti kiinnosta alkaa avautua :)


Onko läheisiäsi tunnistettu kaupungilla, siis onko heistäkin tullut julkkiksia?

Sauli: No on niitä tunnistettu. Ei niistä nyt mitään julkkuja ole tullut. :) En mäkään ole! :)

Niko: Eniten ihmiset muistaa Nooran, mun tyttöystävän.


Mikä on nihkein palaute, mitä olette saaneet?

Sauli: No varmaan se, kun yksi nainen (tyttö) tuli meille sanomaan, että hän on käynyt kouluja media-alaa varten, ja me viedään niitten paikat juontohommista ja mediasta. :):) Olen kyllä sitä mieltä, että tähän alaan ei koulut auta, vaan työkokemukset.

Niko: Muistan jonkun kirjoittaneen ehkä vuosi sitten, että miksi et jätä Saulia rauhaan, kuljet hänen siivellä ja kai sen nyt näkee, että Sauli ei nauti sun seurasta. Se oli aika hauska ja ohan se aika nihkeeki ;)


Mikä on hienoin palaute, minkä olette saaneet?

Sauli: No palautetta on tullut paljon, mutta onneksi se on ollut aika pitkälti positiivista. Se on ollut ihana kuulla, että ollaan oltu esimerkkeinä nuorille ja tuotu iloa monille meidän positiivisuudella. :)

Niko: Jotain tyyliin, että olemme antaneet esimerkkiä nuorille ja vanhoille yms. Sitä on aina hienoa kuulla, että positiivisuutemme on näyttänyt tietä monelle, ja sen takia olemme vieläkin työllistettyjä.


Missä on ollut paras baari-yleisö?

Sauli: Ylivieskassa.. ;) Mutta monessa paikassa on ollut ihan mahtava yleisö.

Niko: Kalajoki oli aika loistava. Sauli oli vaa sillon Argentiinassa, eikä päässy kokemaan sitä.


Mieleenpainuvin fanilahja?

Sauli: Suoristusrauta :) Se on ollu niiin kovassa käytössä :)

Niko: Kai se oli mun synttärilahja, missä oli paketteja enemmän, ku oon saanu varmaan koko elämäni aikana :) Kiitos heille, jotka tämän lukevat ja olivat mukana lahjassa :)


Onko sinua mielestäsi vainottu?

Sauli: Ei kamalasti. On ollut kyllä pari kamalaa ahdistelijaa..

Niko: Meitä on seurattu ja häiriköity puhelimessa, myös kotiovella on ollut ihmisiä, mutta kai niihin kaikkiin tottuu aikanaan.


Mitä muuttaisit faneissasi?

Sauli: En mitään!

Niko: En mitään. He ovat sellaisia kuin ovat, vähän niinku me. Kunhan ne pysyy vaan fanitasolla, eikä yritä päästä meidän elämää hallitsemaan, niin kaikki on loistavasti :) Muistan pari nuorta tyttöä, jotka luulivat jo ilmeisesti fanituksen jälkeen olevan meidän parhaita kavereita yms.


Oletko oppinut faneiltasi jotain?

Sauli: Sen, että mihin fanit uskovat kannattaa itsekin uskoa, koska yleensä ne asiat/jutut käyvät toteen :)

Niko: Vaikkapa sen, että kaikki voi toteutua kun oikeen yrittää. Esimerkiks se tv-projekti. Se oli fanien hieno toteutus.


Ketä tukijoukoistasi arvostat eniten?

Sauli: Perhettä ja ystäviä.

Niko: Nooraa ja kavereita.


Oletko tuntenut koskaan itseäsi naurettavaksi?

Sauli: Olen kyllä :) Muutamat keikat on ollut ehkä vähän huonosti järjestettyjä, että niissä on tuntenut itseään kohtaan kamalaa myötähäpeää.. :)

Niko: Teimme muutaman Hilarius-hiiri keikan. Kohdeyleisö oli n. 2-3 -vuotiaita.Ne ei todellakaan tiennyt, ketä sinne tuli katsomaan, eikä varmaan meitäkään tunnistanu. Sillon oli olo aika turha. Mut ihan hyvä kokemus kuitenki.


Oletko satuttanut itsesi joskus keikalla?

Sauli: En ole, joka on ihme.. Varmaan seuraavalla keikalla sitten tapahtuu jotain. :)

Niko: En muista, en kai ole.


Mikä on tärkein työkalusi?

Sauli: Suoristusrauta... :)

Niko: Suu, millä puhun mikrofonin lisäksi :)


Omituisin pyyntö, mitä fanit ovat esittäneet?

Sauli: No yksi pyysi tekemään lapsen sen kanssa.. (en kyllä suostunut).

Niko: Jos voin pitää heitä reppuselässä kun otetaan kuvaa :) miksei tavallinen kuva riittänyt :)


Oletko ystävystynyt fanin kanssa?

Sauli: Olen muutaman..

Niko: On lähimmät fanit, ja varsinkin ne, jotka ovat mukana meidän fanisivustojen kanssa niin heidän kanssa. Semmonen porukka hyvässä hengessä.


Kuka on mielenkiintoisin julkkis, kehen olet törmännyt?

Sauli: No varmaan Janne Kataja. Sen seurassa ei vaan voi olla tylsää!! ;) Ja toinen on Krisse Salminen, se on musta ihana ja mielenkiintoinen persoona.

Niko: Varmaan Duudsonit. Meillä on aika samanlainen luonne ja huumori, joten tykkään heidän seurasta. Muutaman kerran on tullut juhlittua niiden kanssa :)


Mikä on paras neuvo, jonka olet saanut?

Sauli: Varmaan, että elä täysillä!! ;)

Niko: Pidä toi sama asenne ja positiivisuus. Älä muutu ikinä, niin pääset elämässäsi pitkälle :) Se oli kiva lause, jonka oon kuullu jo muutamaan otteeseen :)


Sitten tietysti, lempparit: -- mikä baari

Sauli: DTM, Lostari

Niko: DTM:s on hyvä meininki ja pari kaveria, jolta saa ilmasta juotavaa hahahah.


-- mikä kahvila

Sauli: Niitä on monia.. Starbucks.

Niko: Kampin yläkerran Johtocafe.


-- mikä vaatekauppa

Sauli: Diesel , Helsinki 10, Spirit store, Gallery...... jne

Niko: Turnin’ Point


-- mikä leffa ja tv-sarja

Sauli: Taru Sormusten Herrasta ja Potterit on aika kovia!! American idol, Talent, Huippumalli haussa.. niitä on paljon.

Niko: Kaikki uudet leffat, tv-sarjoista ehdoton päällikkö on Entourage.


-- mikä ruoka

Sauli: Mä tykkään ruuasta niin paljon, ettei oo lempparia.. ;) Omatekemät lihapullat ja muusi.. nam nam..

Niko: En ois ikinä uskonu, että kirjotan tän johonki, mutta hyvin tehty caesar-salaatti :)


Vieläkö tulee mieleen BB-talon aikaisia juttuja?

Sauli: No joskus.. aika harvoin.

Niko: Tottakai tulee, ja aina väkisin haluan muistellakki niitä :)


Kertokaa kumpikin joku kommellus, joka on tapahtunut toiselle keikkamatkalla?

Sauli: Auton rengas räjähti.. ;)

Niko: Hauskaa on se, että Sauli ei muista paikkakuntaa, tai paikan nimeä, mihin se on ite tullu esiintymään :)


Onko Niko tavannut Herculeksen, ja tuliko ne toimeen keskenään?

Sauli: Joo tulihan ne.

Niko: Tarkoitatteko Saulin porukoiden koiraa vai Martinan koiraa? Molempien kanssa tulen toimeen, niin ku eläinten kanssa aina :)


Paistoiko Niko Saulille pippuripihviä? Ainakin talossa lupasit tehdä niin, kun pääsette pois.

Sauli: NO EI OO MUUTEN PAISTANU!!! En ees muistanu.. täytyy sanoo Nikolle et tekee..

Niko: Puhuttiin just viikonloppuna tästä. En ole paistanut, pitää vissii ottaa nyt työn alle. Jos se nyt oli sen makuista, että se vielä haluu :)


Jos mietitte sitä Saulia tai Nikoa, joka astui BB-taloon ja vertaatte sitten tähän päivään, niin miten olette muuttuneet?

Sauli: Ei mitenkään!! ;)

Niko: Monen monta kokemusta rikkaampi olen ainakin. Ja olemme oppineet nauttimaan esiintymisestä. Meistä on tullut ryppyisempiä hahah.


Mustikka vai mansikka?

Sauli: Mustikka.

Niko: Mansikka.


Toistenne parhaat ja huonoimmat puolet?

Sauli: Niko jaksaa aina nauraa ja olla kannustava. Välillä ADHD iskee päälle, mutta musta se on vaan hauskaa!!! ;)

Niko: Sale on rento ja positiivinen, välil vähän liian äkkipikanen :)


Ettekö te tosiaan riitele mistään?

Sauli: EI MISTÄÄN.

Niko: Ei me olla itseasiassa ikinä riidelty viel :) Sitä päivää ootellessa :) En voi kuvitella, et ois joku mykkäkoulu päällä hahah.


Kertokaa joku hauska juttu teidän yhteiseltä ajalta?

Sauli: Meidän koko yhteinen aika on ollut vaan hauskaa!! Turkin baaritiskillä tanssimiset on on kyllä jääny mieleen.. ;)

Niko: Niitä on todella monta, Turkissa oli loistavaa viime kesänä. Nyt seuraavana kesänä taas Turkissa 3 viikkoa :)


Mitkä on olleet parhaat seuraukset BB:stä?

Sauli: Oon saanu hyviä suhteita ja töitä..

Niko: Kaikki työkeikat, mitkä on seurausta bb:stä tai julkisuudesta :)


Mitä odotatte eniten tältä vuodelta?

Sauli: Kesää!!! :)

Niko: Lisää keikkoja, työprojekteja ja muita juttuja.


Kerro joku juttu itsestä tai toisesta, mitä harva tietää?

Sauli: Enpäs kerrokaan.. ;)

Niko: En viitsi kertoa, koska sitten siitä tietää liian moni, eikä vain harva :)


Kuinka hyvin tunnette toisenne? Tuleeko vielä jotain yllätyksiä?

Sauli: Ei tule yllätyksiä.. Sanotaan, että tunnetaan niin hyvin, kun olis tunnettu koko elämämme ajan.

Niko: Tunnetaan, mutta vieläkin pystyy yllättämään.


Mitä olette oppineet toisiltanne?

Sauli: Elämänkokemusta ja positiivisuutta. (Se on fakta, että tällä alalla ei nyrpeät ihmiset pärjää!!) Nauraen eteenpäin vaan!! ;)

Niko: Kärsivällisyyttä ja elämänasennetta :)


Millä toisen saa ärsyyntymään?

Sauli: Känniset ihmiset, jos ne ei osaa käyttäytyä, niin varmasti ärsyttää molempia.

Niko: Saulin saa sillä, kun kyselee edellisestä illasta, jos ollaa oltu juhlimassa :)


Miten kuvailisitte parhaiten toisianne?

Sauli: läskinaama ja pulkannaru.

Niko: Pulkannaru


Paras keikkapaikka/kokemus?

Sauli: Turkin keikka on ollut yksi parhaista. Eka Ylivieskan keikka on kanssa jääny mieleen, koska meillä oli siellä aivan mahtava yleisö. Messut ja nuorisotapahtumatkin on jääny hyvin mieleen, koska niissä on ollut itsellä aika paljon hommia, ja se vaati jo kokemusta. Pakko kyllä sanoa, että on meillä kaikki keikat jokatapauksessa ollut aivan mahtavia! ;)

Niko: Kalajoki oli baarikeikoista hyvä, sitten konsertit tai nuorisotapahtumat, sekä nyt uudet pokerikiertueen keikat on ollu loistavia. Sekä tietysti Turkin keikka.


Hauskin keikkamuisto?

Sauli: Teneriffa on ollut kyllä mulle ikimuistoinen. Se palkintomatka mikä voitettiin BB:stä. Se oli meidän eka keikka, ja on kyllä jäänyt hyvin mieleen! Siellä tapahtu vaikka mitä, ja suomalaiset turistit oli meistä ihan tajuttoman innoissaan, joka tuntui silloin aivan oudolta.. ;)

Niko: En muista erotella, niitä on ollu paljo.Turkki jää mieleen, kun se on kuitenkin aika kaukana lämpösessä. Kiva olla keikalla rannalla 30 asteen lämmössä ja pelata beachvolleytä tai ottaa brunaa. Kuulostaa aika loistavalta työkeikalta :)


Mitkä on olleet ihmeellisemmät jutut, mihin teitä on pyydetty?

Sauli: Alastonmalliksi.. :)

Niko: Hymyn alastonkuvat. Miten ne voi luulla, että niihin suostuisin? No eräät on kuitenki suostuneet :)


Mitkä ovat teidän tatuointienne tarinat?

Sauli: Ne on aika henkilökohtaisia.

Niko: Lohikäärme on muinaisessa Aasian kulttuurissa voiman sekä kestävyyden symboli, mulle se on tärkeää jaksamisen kannalta :)


Mitkä olivat ensivaikutelmat toisistanne?

Sauli: No varmaan, et mikäs läskinaama tänne hyppäs.. (ei vaan tosi hyvät)

Niko: Hauska. Kyl heti tiesin, et Salen kans tulee olee monta hyvää kokemusta yhes.


Nikolle: Oliko outoa vetää muutama keikka ilman Saulia?

Niko: Oli tosi hassua varsinkin, ku ihmiset ovat tottuneet näkemään meitä yhdessä, niin kaikki kyselivät mihin oon Saulin jättäny. Sitä paitsi oisin halunnu, et Sauli ois ollu Kalajoen keikal, koska paikka oli loistava ja yleisö vielä enemmä :)


Saulille: Miten meni pelkokertoimen kuvauksissa?

Sauli: ????? :) En voi kertoa.


Mitä mieltä Sauli oli Nikon uudesta tatuoinnista?

Sauli: Se on hiiieno!! On mullakin pari uutta tatskaa.. ;)

Niko: Sano tykkäävänsä. Meillä on suunnitteilla ehkä tatuoinnit kummallekki, mikä ois vähän ns. tiimitatska :)


Mikä on Saulin lempipaita?

Sauli: Niit on paljon.. en osaa valkkaa lemppareita..

Niko: Kaikki värikkäät :)


Kun Sauli saa hiukset kasvatettua, niin millaisiksi haluat ne värjätä?

Sauli: En tiedä vielä.. ;)


Toivooko Sauli tekevänsä vielä mallintöitä?

Sauli: No enpä tiedä.. en pidä kyllä itseäni niin kauhean kuvauksellisena.. :)


Millaisista keikoista tykkäätte eniten?

Sauli: Hyvin suunnitelluista, monipuolisista ja missä on vähän haastetta.

Niko: Missä yleisö on mukana täysillä, heillä on pilke silmäkulmassa, eikä mitään tiukkiksia :)


Millaisia keikkoja toivotte?

Sauli: Kaikenlaisia. Monipuolisia.

Niko: Kaikenlaisia, missä ollaan ihmisten kanssa tekemisissä.


Haaveileeko Sauli edelleen stailaustöistä?

Sauli: Haaveilen.. niissä mä olen hyvä! :)

Niko: Haaveilee se, just puhu mulle siitä:)


Saitteko itselle niitä itse suunnittelemianne vaatteita?

Sauli: Joo sain.

Niko: Saatiin, meillä on ne kotona :)


Mikä on Saulin lempiväri tällä hetkellä?

Sauli: No ei oo lempparii, riippuu niin päivästä.


Mikä Saulin mielestä on Barcelonassa parasta, ja mitä aiot tehdä siellä, kun menet sinne seuraavan kerran?

Sauli: Se oli aivan ihana kaupunki. Siellä on parasta mielettömän pitkä ostoskatu (La Rambla) ja sitten ne kaikki pikkukahvilat ja tapaspaikat. Tietenkin yöelämä siellä on aivan mielettömän siistiä!! Jeee! Ja takas menen Barcelonaan varmaan touko/kesäkuussa.


Miten Sauli voi aina tuoksua niin hyvältä?

Sauli: Mun oli pakko haistaa nyt itseäni, mut en haista mitään.. :):)

Niko: Se on suihku/saippua ja sit deodorantti ja hajuvesi. Ei siinä mitää taikoja tartte :)


Mikä on lempipartavesi tai muu parfyymi?

Sauli: Niit on monta, mut Boss on aika hyvä, en muista sen mun putelin nimeä. Ostin just lentokentältä 3 uutta tuoksua.. kaikki oli hyvii!!

Niko: Bossin setti on aika hyvä:)


Koska Saulista tulee taas blondi? Entä palaako takatukka vielä takaisin?

Sauli: Takatukka palaa, ja blondina mua ei nähä ainakaan vuoteen.. ehkä raitaa kesäks.. ;)

Niko: Voin vastaa molempien puolesta, että kumpikin kasvattaa tukkaa Turkin reissua varten, että saadaan oikeen kunnon surffilook:)


Oletteko keränneet kaikki lehtijutut/haastattelut talteen?

Sauli: No aika lailla kaikki.

Niko: Joo ollaan otettu mitä muistetaan, on niitä aika paljon. Niitä on kiva katsella varmaan sitten vanhoilla päivillä ja muistella :)


Onko teitä yritetty huijata tai vedättää?

Sauli: On.

Niko: Kyllähän niitä tulee väkisin eteen, jotka jotain yrittää. Pitää vaa osaa erottaa ne, ketkä puhuu, ja ketkä myös toimii :)


Onko Hymy tai muu lehti koittanut saada kumpaakaan alastonkuviin?

Sauli: On, ja ei mennä!!! Tyhmät ja idiootit menee sinne!

Niko: On kyllä kumpaakin :)


Miten kuntoilu? Käyttekö yhdessä treenaamassa salilla, pelaamassa jotain, uimassa tai juoksemassa?

Sauli: Käyn lenkillä ja ohjatuilla tunneilla.

Niko: Ei yhdessä, mutta käyn arkena salilla muiden kavereiden kanssa. Myös lenkillä käyn, mutta yksin.


Jos 1.6.2009 menisitte juoksemaan cooperin testin, niin kumpi juoksisi enemmän?

Sauli: No Niko voittais, mut mä kyllä tykkään juosta.

Niko: En oikee tiiä. Mul on elopainoa enemmän, et se vois haittaa. Mut kyl mä lähtisin voittaa :)


Kerro joku iloinen asia, minkä haluat meille kertoa. ;)

Sauli: Pakko kiittää teitä kaikki ihan älyttömästi, että olette jaksaneet meitä kannustaa eteenpäin. Ilman teitä, me ei olttais tässä nyt. Toivon, että meidän työt jatkuvat vielä vuosia eteenpäin. Minä olen marakatti coco nimeltään, viidakossa liikun, tosi vikkelään, banaaneja vaikka, puut on pullollaan, minä söisin vain coco popseja, jee jee.... ;);)

Niko: Edelleenkin pyyhkii hyvin työssä ja arjessa, mikä vaikuttaa kuitenkin kaikkeen. Toivon, että saamme tehdä paljon vielä töitä samalla alalla.