Ohjelmatoimisto Extra Viihde Oy koneHELSINKI bronx.fi netstore solariumstudio sunlight

Jännittävää kevään alkua kaikille!

Sauli on viettänyt kevättalvella aikaa Suomessa töitä tehden ja työt ovatkin tuoneet faneille paljon ilonaiheita. Saulia nähtiin Korkojen kera -ohjelmassa vieraana 1.3. ja heti seuraavana päivänä hän juonsi Alahärmän Powerparkissa Aika hauska päivä -tapahtuman. 23.3. Sauli nähdään Ruokamatkalla -ohjelmassa kokkaamassa Kalifornialaisia makuja ja Seiskassa 9/2013 Saulista oli parin aukeaman juttu. Lisäksi Sauli kuvaa Los Angelesissa kevään aikana omaa lifestyle ohjelmaa joka tulee syksyllä Foxilta, joten paljon kaikkea hauskaa on luvassa! Myös Tutkia Katri Utulan kanssa on luvassa.

Nikon on urakka Fox -kanavalla esitettävän Tanssi peppu pieneksi -ohjelman tuomaristossa on päättynyt ja hän onkin siirtynyt uusien haasteiden pariin!Niko on aloittanut työt asunnonvälittäjänä helsinkiläisen RE/MAX-yhtiön riveissä. Hän jatkaa yhä keikkailua hunkseissa, joten Niko on mahdollista bongata myös lavalla.

Saulin omalta nettisivulta voi seurata hänen kuulumisiaan. Blogipäivityksiä on ilmestynyt sivulle kymmeniä ja fanit ovat kommentoineet niitä innokkaasti. IS:n sivulla oleva blogi jatkuu yhä ja sinne tulee eri juttuja kuin saulikoskinen.net -sivulle. Tutkakin jatkuu totuttuun tapaan.

Ylläpito kävi katsomassa Saulia 2.3. Aika hauska päivä -tapahtumassa Alahärmässä ja toimme sieltä tuliaisina sivuston galleriaan muutaman kuvan. Käykäähän katsomassa!

Saulilla on Facebookissa oma julkinen profiili faneille, joka on yli 10 000 tykkääjää. Häntä voi seurata myös Twitterissä.

BB-voittajakaksikon menneitä ja tulevia edesottamuksia voit käydä katsastamassa sivuston uutiset-osiosta.

Mukavaa jatkoa kaikille!

Terveisin Sirpa ja Manu


Nämä ovat Sauli Koskisen ja Niko Nousiaisen epäviralliset fanisivut! Web-sivuston tarkoitus on jakaa uutisia ja informaatiota tv-formaatti Big Brotherista tutuksi tuleista Saulista ja Nikosta. Jos haluat olla mukana kehittämässä sivuja, otathan yhteyttä! Kuvien ja tekstin kopioiminen sivustolta on kielletty.

T: Sivuston ylläpitäjä